Yhdistykseksi rekisteröityminen
Kylätoiminnan keskeisiin kysymyksiin kuuluu rekisteröinti. Monet kylätoimikunnat haluavat edelleen pitää kiinni siitä, että toiminnan kuuluu olla kylän vapaamuotoista yhteistoimintaa ilman rajoittavaa byrokratiaa. Nykyaikainen kylätoiminta on kuitenkin tavoitteellista ja päämäärätietoista toimintaa, joka edellyttää oikeustoimikelpoisuutta. Rekisteröinti on myös uskottavuuskysymys.
Kylätoimikunnan rekisteröityminen kyläyhdistykseksi ei rajoita tai kangista toimintaa. Rekisteröitymisestä saatavat hyödyt ovat sen sijaan melkoiset.
Rekisteröity yhdistys pystyy tekemään sopimuksia, tarjoamaan palveluita kunnalle ja muille yhteisöille (myös yrityksille) sekä vaikuttamaan erilaisiin asioihin. Ennen kaikkea rekisteröityminen mahdollistaa kehittämishankkeiden toteuttamisen: hankerahoitusta myönnetään vain rekisteröidyille yhdistyksille.
Jotta yhdistyksen toiminta saataisiin käyntiin, on järjestettävä perustava kokous. Tämä voidaan kutsua koolle joko suullisesti tai sitten laittamalla ilmoitus johonkin sopivaan lehteen. Kaikki muutkin tiedotuskeinot ovat toki käytettävissä, sillä mitään sääntöä julkisesta tiedottamisesta ei ole.
Periaatteessa perustavan kokouksen voi pitää myös perustajajäsenten minimimäärän (kolmen henkilön) voimin, mutta käytännössä on helpompaa jos paikalla on enemmän väkeä.
Perustavassa kokouksessa allekirjoitetaan perustamiskirja ja päätetään yhdistystoiminnan aloittamisen kannalta tärkeistä kysymyksistä, kuten esimerkiksi säännöistä, jäsenistä ja yhdistyksen hallituksen tai johtokunnan henkilövalinnoista. Osa näistä asioista voidaan jättää myös seuraavaan kokoukseen, jonka ajankohdasta on hyvä sopia jo perustavan kokouksen yhteydessä.