-Lentokeskuksen 
lentoaiheinen ohjelmanumero

-Nuorisosirkus

-Talutusratsastusta

-Näyttelyt

-Lemmikkieläimiä

ESIINTYJÄT 2009

Hanna Pakarinen



Hanna Helena Pakarinen (s. 17. huhtikuuta 1981, Lappeenranta) on suomalainen laulaja, joka nousi kuuluisuuteen voittamalla Suomen ensimmäisen Idols-kilpailun vuonna 2004. Pakarinen edusti Suomea vuoden 2007 Eurovision laulukilpailuissa Helsingissä kappaleella "Leave Me Alone", joka sijoittui seitsemänneksitoista. Pakarinen aloitti kesällä 2008 uuden, neljännen albuminsa nauhoitukset. Albumi Love In A Million Shades julkaistiin 14. tammikuuta 2009 ja sen ensimmäinen single Make Believe julkaistiin syksyllä 2008. Albumin toisena singlenä julkaistiin Shout It Out Loud. Albumin nimikappale on "Kielletty hedelmä" -elokuvan tunnuskappale. (lähde wikipedia)




Gommi ja Pommi

gommi_ja_pommi.jpg



 
Gommi ja Pommi on M. A. Nummisen ja Pedro Hietasen esittämä lauluduo, joka on tullut tunnetuksi esittämistään lapsille suunnatuista lauluista. Kaksikossa Numminen esittää Gommi-jänistä ja Hietanen Pommi-kissaa. Kaksikko esiintyi Yleisradion lastenohjelmissa 1980- ja 1990-luvun taitteissa sekä vuoden 1995 Joulukalenteri-ohjelmassa. Jokaisesta ohjelmassa esitetystä laulusta tehtiin äänitejulkaisu, joista tunnetuiksi tulivat muun muassa laulut "Kookospähkinä", "On sika kunnossa" ja "Kamelilaulu". Gommi ja Pommi esiintyivät myös Pirkka-Pekka Peteliuksen ja Taneli Mäkelän tähdittämän tv-sarjan Team Ahman yhdessä jaksossa.(lähde wikipedia)



Tuija PiepponenPiepponen




Tuija Vuokko Anneli Piepponen (oik. Piepponen Berhane-Mehari, s. 19. syyskuuta 1947 Valkeakoski) on suomalainen näyttelijä, ilmaisutaidon opettaja ja luennoitsija. Lähinnä komedienneksi profiloitunut Piepponen on esiintynyt sekä teatterissa että televisiossa. Hän toimi näyttelijänä Kuopion kaupunginteatterissa 21 vuotta, minkä jälkeen hän siirtyi freelanceriksi. Hänet muistetaan muun muassa Pekko-elokuvista sekä useista televisiomainoksista, erityisesti kodinkoneketju Mustan Pörssin mainoksien koheltavana äitinä. Piepponen oli Kuopion Tanssistudio Oy:n perustajaosakas vuonna 1988. Vuonna 1998 hän perusti oman yrityksen, Isoacca Tuotanto Oy:n.(lähde wikipedia)





Bablobablo

Bablo (oik. Marko Junnilainen) (s. 29. huhtikuuta 1968, Iisalmi) on suomalainen iskelmä- ja rocklaulaja, joka tunnetaan erityisesti karheasta äänestään. Bablon tunnetuimpia kappaleita ovat mm. "Taivas sinivalkoinen", "Kauas vuorten taa" (Whiskey in the Jar), "Mies joka ei koskaan tanssi", "Missä taivas kohtaa maan" sekä "Reissumies".
Bablon laulajanura sai alkunsa 1990-luvulla helsinkiläisellä nakkikioskilla, missä Vexi Salmi kuuli sattumalta hänen lauleskelevan suomalaisia iskelmiä ajankulukseen. Salmi kuunteli nuorta laulajaa ihmeissään ja miehet sopivat tapaamisen, jonka tuloksena Bablo levytti pari singleä.

Vuonna 2001 Bablo aloitti keikkailun Eero Raittisen, Harri Marstion ja Esa Elorannan kanssa nimellä Kultakurkut, julkaisten myös samannimisen albumin tammikuussa 2002. Viimeisin Bablon oma albumi Mies joka ei koskaan tanssi ilmestyi vuonna 2004.(lähde wikipedia)



Jamppa Kääriäinen jamppa




Paljasjalkainen savolainen viäräleuka, joka on Iisalmesta käsin kulkenut viihyttämässä ihmisiä ympäri Suomea jo parinkymmenen vuoden ajan yksin ja yhdessä ystävien kanssa tuhansissa erilaisissa tilaisuuksissa.

Viimeiset 12 vuotta Halavatun Pappojen solistina ja taiteellisena johtajana...sama mies, joka johdatti porukan suomalaisten sydämiin Bumtsi Bum ohjelmasta ja on jatkanut savolaesen huumorin perinteitä maineikkaan ystävänsä Jaakko Tepon jalan jäljillä. (lähde: Jake`s promotion nettisivut)







Esa Elorantaesa-e



Esa Sakari Eloranta on suomalainen laulaja, lauluntekijä ja kitaristi, joka tunnetaan parhaiten hänen soolourastaan sekä Garbo-yhtyeestä. Hän on kuulunut myös yhtyeisiin Esa Eloranta & Ihmeidentekijät, Heartworn ja Kultakurkut, sekä keikkaillut ainakin Bablon ja Aki Louhelan kanssa. Eloranta on tehnyt kappaleita mm. Bablolle, Jorma Kääriäiselle ja Jani Wickholmille.(lähde wikipedia)


Taivaanrannan Haalarit

Taivaanrannan Haalarit

Taivaanrannan haalarit on vuonna 2001 perustettu tanssibändi. Alkuperäisjäseniä ovat Antti Pasanen, Riitta Väisänen sekä Anne Idström.

Tämä trio oli tutustunut toisiinsa jo Korpijärven kesäteatterissa v.1999, jolloin he toimivat näytelmän Carambola-orkesterina. Tanssimusiikin soittaminen oli niin mukavaa hommaa, että porukka päätti jatkaa yhteistyötä.

Kolmisin he heittivät muutaman keikan, mutta kaipasivat vielä porukkaan rytmittäjää. Rumpalia siis haeskeltiin ja huhut kertoivat Pällikkäältä löytyvän soittomiehen, joka osaisi soittaa myös rumpuja. Niirasen Juhaa siis pyydettiin mukaan ja hän suostui.

Ensimmäisiä treenejä pidettiin Riitan kotona Varpaisjärvellä ja Juhan kotona Lapinlahdella. Juhan hirsitupa on sittemmin vakiintunutkin Haalareiden treenipaikaksi.

Taivaanrannan haalarit on muutautumiskykyinen tanssiorkesteri, jossa on sekä mies, että nais-energiaa. Yhtyeen kokoonpanoon kuuluu viulu, haitari, kitara, basso, rummut sekä laulu. Solisteina toimivat: Riitta Väisänen laulu/viulu tai Kari Niskanen laulu. Haitaria näppäilee Anne Idström, Basso/kitara Antti Pasanen ja rummut Juha Niiranen.

Bändissä vierailevat myös aika ajoin soittajat, Riikka Kauppinen laulu/viulu, Anssi Saarelainen/basso, Seppo Martikainen /laulu ja Ari Niiranen/koskettimet.

Taivaanrannan Haalarit soittaa musiikkia pääasiassa ravintoloissa, tanssilavoilla, ja yksityistilaisuuksissa. Musiikki on keikkapaikasta riippuen iskelmäpainotteista, joskin ravintoloissa ja yksityistilaisuuksissa soitetaan aika ajoin myös rock´n rollia. Illan aikana taittuvat siis valssit, humpat, polkat, jenkat, foxit, beatit, rokit, ja latino-rytmit.

Yhtye on siis varsin monipuolinen kokonaisuus/ läpileikkaus suomalaista musiikkituotantoa, kaikkien tuntemia covereita, yhtyeen sovittamana versiona. Omaa tuotantoa ei mukana juurikaan ole.(lähde: juhamusa.com)

Anssi Saarelainenanssi





Perinteiseen tapaan tapahtuman juontaa Iskelmä Oikean aseman Anssi Saarelainen.

 Etusivulle    Takaisin    Tulosta sivu